top of page

Pesisnaisille Talvisuperista kaksi tappiota

Pöytyän naisten superpesisjoukkueen talvikauden ottelut jatkuivat Porissa, kun uusi Talvisuper-sarja pyörähti pöytyäläisten osalta käyntiin kahdella ottelulla. Lauantaina punavalkoiset saivat vastaansa Haminan Palloilijat. Kamppailun avausjaksolla Pöytyä oli loppuhetkille saakka niukasti kuskin paikalla, kunnes Hamina vääntäytyi viime metreillä tasoihin. Toinen jakso oli Haminan hallintaa ja ero repesi suureksi läpilyönnin turvin. Näin voitto meni Haminaan lukemin 1-0 (2-2, 5-0).


Pöytyä hyökkäsi heti ensimmäisessä vuoroparissa pirteästi ja siirtyi johtoon, kun Essi Ilmasen lyönti saatteli Sanni Kyläpekan kotipesään. Hamina rakenteli tasoittavallaan painostuksen, mutta punavalkoisten ulkopeli nollasi yritykset. Toisessa vuoroparissa lukemat tasoittuivat 1-1:een. Pöytyä nousi uudelleen johtoon kolmannessa vuorossa, kun Maria Sveholm kiskaisi pallon kopparien eteen ja Kyläpekka porhalsi kotipesään. Jännitys tiivistyi lopulta viimeiseen vuoropariin, jossa punavalkoisten hyökkäys jäi pahasti piippuun. Ulkopelissä Pöytyä nakutteli nopeasti taululle kaksi paloa, mutta Hamina rakenteli vielä väkisin kotiutustilanteen päälle ja tasoitti pelin 2-2:een välilyönnin turvin.


Toisen jakson avausvuorossa Hamina iski heti yhden juoksun, Pöytyän sisäpelissä tilanteen rakentelu takkuili pahemman kerran. Jakson ratkaisu nähtiin toisessa vuorossa, kun pöytyäläiskasvatti Terhi Värrin lyönti hipoi hallin kattorakenteita ja painui takakentältä läpi, tuloksena tuomariston pohdintojen jälkeen oli kunnari sekä kaksi tavallista juoksua ja Hamina siirtyi 4-0-johtoon. Pöytyän toisen jakson ainoat kotiutuspaikat olivat kolmannessa vuorossa, mutta kuparinen jäi rikkomatta. Pöytyän pelinjohtaja Mika Lehto manaili tehtyjä virheitä.


"Ensimmäinen jakso oli erittäin hyvä. Toinen jakso ratkesi vähän turhan helposti yhteen lyöntiin. Omassa pelissä turhia paloja tuli liikaa ja tekemisen olisi pitänyt olla huolellisempaa", Lehto totesi.

Sunnuntaina Pöytyä kohtasi Manse PP:n. Ottelun kaava oli pitkälti samanlainen kuin lauantaina. Ensimmäisellä jaksolla Manse meni menojaan yhden tehovuoron turvin. Toisella jaksolla lukemat pysyivät tasaisina, mutta lopulta Pöytyä jäi ilman palkintoa ja voitto matkasi Manseen jaksoin 0-2 (0-5, 1-2).


Pieniä muutoksia kokoonpanoonsa tehnyt Pöytyä pääsi heti ensimmäisessä vuorossa pari kertaa yrittämään etenijää kolmospesältä kotiin, mutta juoksuja ei kuitenkaan syntynyt. Tasoittavalla Manse hyökkäsi rajusti ja myllytti nopeasti neljä juoksua tulostaululle onnistuneilla suorituksilla. Punavalkoisten sisäpelin haasteet nostivat edelleen päätään ja tilanteet sekä juoksut olivat tiukasti kiven alla. Jakson edetessä myös Pöytyän ulkopeli sai juonesta kiinni ja tamperelaisten tahti rauhoittui.


Toisen jakson avausvuorossa Manse meni 0-1-johtoon kolmospuolen lyönnillä. Pöytyän punavalkoiset pysyttelivät ulkopelinsä turvin iskuetäisyydellä, mutta sisäpelissä kotiutuspaikat olivat edelleen harvassa. Kolmannessa vuoroparissa kumpikin joukkue onnistui kertaalleen juoksunteossa, ensin Manse hyödynsi Pöytyän kolmospuolen harhaheiton. Tasoittavalla Venla Aholan kakkospuolen läpilyönti puhalsi Pöytyän leiriin energiaa ja hetkeä myöhemmin Sveholmin maalyönti kotiutti Julia Ruohon, se ei kuitenkaan lopulta riittänyt Pelinjohtaja Lehto näki ottelussa positiivisia merkkejä tappiosta huolimatta.


"Etenkin toinen jakso alkoi olla jo pelin näköistä. Kovat lyönnit alkoivat toimia ja Venla Aholan kakkosrajalyönti osui oikeaan paikkaan, sääli, että hallisäännöt veivät kunnarin pois. Viikonlopun kehityskulku oli positiivinen ja antoi uskoa, että voimme pärjätä, kunhan räpylä kestää", tuumaili Lehto.

Jere Hellsten

 

Comments


Likimain laitonta peliä

bottom of page