Kolmen ottelun viikko starttaa mestariehdokkaan vierailulla
- 6.7.
- 2 min käytetty lukemiseen

Pöytyän Urheilijoiden ottelurypäs naisten Superpesiksessä jatkuu tiistaina, kun Kyrön Sähkö Centeriin vieraaksi saapuu sarjataulukossa toisena oleva Seinäjoen Maila-Jussit. Kamppailu käynnistää Pöytyän kolmen ottelun viikon, joka huipentuu viikonloppuna tärkeisiin back to back - paikallisvääntöihin Laitilan Jyskettä vastaan.
PöU ja Jussittaret ovat kohdanneet tällä kaudella jo kertaalleen. Toukokuun puolivälissä Seinäjoella Pöytyä haastoi kotijoukkuetta tiukasti, mutta täysi pistepotti jäi kuitenkin Pohjanmaalle lukemin 2-0 (2-1, 1-0).
Otteluiden alut ovat olleet pöytyäläisille haastavia. Ensimmäiset jaksot ovat päässeet karkaamaan vastustajalle paikoin suurinumeroisesti, mutta toisella jaksolla punavalkoisten pelillinen ote on parantunut. Tiistaina Kumilassa nähdään, onko kotijoukkue löytänyt viisasten kiveä tilanteen kääntämiseksi vai vieläkö pelaaminen on edelleen tahmeaa ennen jaksotaukoa. Jussittarien kaltaista kärkijoukkuetta vastaan kolmostilanteita ei todennäköisesti synny kuin liukuhihnalta, joten Pöytyän tarvitsee olla tehokas sekä rohkea tilaisuuksien auetessa ja katseet kääntyvät tässä vaiheessa erityisesti joukkueen kotiuttajiin. Edellinen keskinäinen kohtaaminen osoitti, että Pöytyällä on mahdollisuus haastaa suurta ennakkosuosikkia. Tähän venymiseen vaaditaan hyvää ulkopeliä ja mitä pidempään Pöytyä pystyy pitämään lukemat tasaisina, sitä enemmän voimasuhteet alkavat kentällä kääntyä.
Jussittaret on yksi naisten Superpesiskauden mestariehdokkaista ja onkin esiintynyt varsin vahvasti. Joukkue on hävinnyt tähän mennessä kauden 15 ottelustaan vain kaksi, kun Virkiä ja Pesäkarhut ovat kukistaneet Jussittaret.
Seinäjoen riveistä löytyy useita sarjan tähtikaartiin lukeutuvia pelaajia. Naisten Itä- Länteen Jussittarilta valittiin neljä pelaajaa (Tiia Peltonen, Jenni Matola, Riikka Polso ja Aino-Kaisa Mantere). Matola ja Polso muodostavat sisäpelissä joukkueen tuulennopean ykköskärjen ja ulkopelissä etenkin Polso hoitaa suurta tonttia polttolinjassa. Peltonen ja varsinkin Mantere tykittävät lyönneillään etenijöitä tehokkaasti kotipesään.
Yksi mielenkiinnon kohde ottelussa on se, kuka asettuu tiistai-iltana Jussittarien lukkarin paikalle? Alkukaudesta loukkaantumisesta kärsinyt ja ykköslukkarin paikalle kaavailtu Matilda Niskakangas on viime peleissä tehnyt comebackin lautasen äärelle, mutta Tea Santahuhta on hoitanut lukkarin tonttia kauden alkupuoliskolla varsin mallikkaasti
Vierailijat saapuvat Pöytyälle pienimuotoisessa otteluruuhkassa, sillä tiistain peli on Jussittarille kolmas neljään päivään. Maanantaina ryhmä pelaa vierasottelun Helsingin Roihuvuoressa. Tässä saattaa olla yksi Pöytyän iskun paikoista sarjapisteitä ajatellen.
Ottelussa on luvassa myös oheisohjelmaa, kun Hutunkeiton MM-kisojen Pöytyän alkukarsinta käydään pelin jaksotauolla. Alkukarsintoja käydään usealla paikkakunnalla ja finaali ratkotaan Vimpelin Itä-Lännessä. Alkukarsinnan voittajat pääsevät Vimpelin finaaliin ja saavat liput kahdelle hengelle Vimpelin Itä-Länteen. Hutunkeiton Maailmanmestari palkitaan kahden hengen matkalla kevään 2027 Fugepesikseen Espanjan aurinkorannikolla!
Pöytyän kilpailuun ilmoittautuminen alkaa kentällä ottelutapahtumassa kello 17.00 ja mukaan kisaan pääsee kahdeksan nopeinta.
Tiistain pelin otteluisäntänä toimii Maarak.Linjakaivuu Pöytyä Oy.
PöU- Jussittaret tiistaina 7.7. 2026 kello 18.00 Kyrön Sähkö Centerissä. Liput 16€, opiskelijat & eläkeläiset 13€, alle 16v. ilmaiseksi. Ennakkoliput Kyrön Salesta -2€ S-etukortilla (vain korttimaksu). Liput myös ennakkoon Livetosta -50snt alella: https://events.liveto.io/organizers/poupesis Kioski, grilli ja Eversti-baari (K-18) palvelevat.
Jere Hellsten



