Aukeaako Pöytyän sisäpeli Pesäkarhuja vastaan?
- 14.2.
- 1 min käytetty lukemiseen

Pöytyän joukkue matkaa sunnuntaina jälleen Porin Karhuhalliin, jossa se kohtaa Talvisuperin ottelussa kotijoukkue Porin Pesäkarhut. Pöytyän punavalkoiset löytyvät tällä hetkellä Talvisuperin B-lohkon kolmannelta sijalta neljällä sarjapisteellä ja Pesäkarhut puolestaan johtaa lohkoa kuudella pisteellä.
Viime sunnuntaina Pöytyä kärsi Karhuhallissa tappion Rauman Feralle jaksoin 0-1 (1-4, 1-1). Pöytyäläisten isoin murheenkryyni tuossa kamppailussa oli kiistatta sisäpeli, sillä ryhmä pystyi rakentamaan koko ottelussa ainoastaan kolme kolmostilannetta. Vaihtotilanteissa peli yskähteli, eikä joukkue löytänyt keinoja Feran tiiviin ulkopelin murtamiseen yrityksistä huolimatta Punavalkoisten oma ulkopeli puolestaan antoi etenkin pelin toisella jaksolla jälleen hyvän mahdollisuuden taistella voitosta sekä sarjapisteistä. Mikäli Pöytyä pystyy avaamaan sisäpelinsä solmut on sunnuntai-iltapäivän pelistä lupa odottaa tiukkaa vääntöä.
Viime kauden päätteeksi SM-hopeaa napannut Pesäkarhut koki tälle kaudelle useita kokoonpanomuutoksia, sillä hopearyhmän avainpelaajiin kuuluneet Henna Juka, Tiia Peltonen, Johanna Pirskanen sekä Emilia Linna poistuivat joukkueen riveistä. Uusina hankintoina joukkueeseen siirtyivät muun muassa Miia Puolakka sekä Juulia Kuoppala.
Talvisuper on käynnistynyt porilaisten osalta kahdella voitolla, kun Pesäkarhut on kukistanut Roihuttaret 0-2 (1-2, 2-3) sekä Manse PP:n 2-0 (3-1, 4-0). Etenkin tamperelaisia vastaan Pesäkarhut hallitsi peliä selkeästi ja onnistumisia sateli laajalta rintamalta.
Viime kaudella Pesäkarhut voitti Pöytyän Talvisuperissa jaksoin 0-2 (0-4, 2-4). Kesäkaudella joukkueet kohtasivat toisensa kahdesti. Porilaiset veivät täydet pisteet molemmista otteluista, ensin toukokuussa Kumilasta 0-2 (2-9, 0-9) ja heinäkuun lopulla kotikentältään 2-0 (10-1, 5-4).
PöU ja Pesäkarhut ovat tällä talvikaudella kohdanneet jo kahdesti Porissa tammikuun alussa järjestetyssä Tammi Cupissa. Molemmat lyhyet ottelut olivat tasaisia taistoja ja ratkesivat vasta kotiutuslyöntikilpailussa, jossa porilaiset olivat lopulta vahvempia. Sunnuntaina nähdään pystyykö Pöytyä jälleen kiusaamaan Pesäkarhuja ja nappaamaan sarjapisteitä porilaisten kotihallista.
Pesäkarhut- PöU sunnuntaina 15.2. kello 12.30 Porin Karhuhallissa
Jere Hellsten


