top of page

Alkulohkon neljäs sija panoksena Pöytyän Talvisuperin päätöspelissä

  • 6.3.
  • 2 min käytetty lukemiseen

Kuva: Antti Haapasalo
Kuva: Antti Haapasalo

Talvisuper pelataan Pöytyän osalta päätökseen lauantaina Keravalla, kun punavalkoiset kohtaavat vanhan kiistakumppaninsa Helsingin Roihuttaret. Lauantain ottelu on samalla myös alkulohko B:n viimeinen kamppailu. Maaliskuun loppupuolella Porissa pelattavaan finaaliviikonloppuun ovat lohkosta tiensä selvittäneet Porin Pesäkarhut sekä Manse PP. Roihuttaret ja PöU taistelevat lauantaina lohkon neljännestä sijasta. Pöytyällä on kasassa neljä pistettä, kun helsinkiläisten saldo on puolestaan kolme pistettä. Joukkueet ovat vuosien varrella pelanneet useita tasaisia ja paikoin kiihkeitäkin vääntöjä. 


Viime kaudella joukkueet pelasivat myös vastakkain Talvisuperissa, tuolloin Roihuttaret oli vahvempi kotiutuslyöntikisan jälkeen jaksoin 2-1. Kesäkaudella runkosarjassa joukkueet kohtasivat toisensa kahdesti ja Roihuttaret oli molemmilla kerroilla vahvempi jälleen vasta kotiutuslyöntikisassa. Helsinkiläisten ja pöytyäläisten välienselvittelyt jatkuivat pudotuspelien avauskierroksella, josta Roihuttaret eteni tiukkojen vaiheiden jälkeen seuraavalle kierrokselle otteluvoitoin 2-0.


Talvisuper starttasi Pöytyän osalta mainiosti, kun joukkue kukisti avausottelussaan Laitilan Jyskeen jaksoin 2-0. Vahva vire sai jatkoa, kun pöytyäläiset nappasivat ennakkoluulottomalla otteella yhden pisteen hallitsevalta mestarilta Manse PP:ltä 2-1 tappiosta huolimatta. Helmikuun alussa PöU kärsi tappion Rauman Feralle lukemin 0-1, tuossa kamppailussa punavalkoiset tuskailivat nihkeän sisäpelin kanssa. Pesäkarhuja vastaan pöytyäläiset pystyivät ajoittain haastamaan ennakkosuosikkia, mutta porilaiset veivät lopulta täyden pistepotin jaksoin 2-0. Tulevan ottelun kannalta on mielenkiintoista nähdä, pystyykö Pöytyä pienen pelitauon jälkeen löytämään jälleen talvikauden ensimmäisistä otteluista tutun rohkean sisäpelin, joka tuotti tulosta Laitilaa ja Mansea vastaan vai yskähteleekö peli samalla tavalla kuin satakuntalaisia vastaan. Punavalkoisten riveistä esiin on nostettava Oona Tuononen, joka kohtaa lauantaina entisen seuransa. Tuononen on talvikauden peleissä esittänyt energisiä otteita ulkopelissä etukentällä ja kantanut sisäpelissä isoa vastuuta ykköskärjen vaihtajana. 


Roihuttaret käynnisti Talvisuper-urakkansa 0-2-tappiolla Pesäkarhuille, tätä seurasi 2-0-voitto Laitilan Jyskeestä. Rauman Fera puolestaan kukisti helsinkiläiset puhtaasti jaksoin 2-0. Viime viikonloppuna Roihuttaret joutui taipumaan myös Manselle jaksoin 2-0, tosin molemmat jaksot päättyivät tamperelaisten hyväksi juoksuin 1-0. 

Roihuttarien ehdoton pelin sielu on lukkari Erica Rosendahl, joka on pystynyt ilkeillä syötöillään sotkemaan monen joukkueen sisäpeliä ja mailan varressa Rosendahl on kunnostautunut usein kotiuttajan roolissa. Pöytyän kannalta Rosendahlin pysäyttäminen olisi ensiarvoisen tärkeää, kun taistellaan pelin voitosta. Roihuttarien riveistä löytyy myös pöytyäläisille edelliskausilta tuttu pelaaja, kun Minttu Reunanen esiintyy helsinkiläisten paidassa.


Lauantain ottelu luo osaltaan asetelmia myös tulevalle kesälle, sillä PöU:n ja Roihuttarien ennakoidaan kamppailevan samoista sarjasijoituksista ja voitto talvikauden päätöspelistä saattaisi antaa itseluottamusta myös kesää ajatellen.


Roihuttaret - PöU lauantaina 7.3. kello 13.00 Keravan ja Sipoon Energia-areenalla

  • Jere Hellsten

 
 

Likimain laitonta peliä

Pääyhteistyökumppanit

bottom of page