top of page

31.5. PöU - Manse PP 0-2 (1-4, 0-13)




Kuva: Timo Kesti Pöytyän Superpesisnaisten taival jatkui jälleen perjantai-iltana, kun joukkue sai Kumilan kotikentällä vastaansa kivikovan Manse PP:n. Ensimmäisellä jaksolla peli pysyi tuloksellisesti tasaisena, mutta Pöytyä tuskaili toden teolla sisäpelinsä kanssa, eikä tulosta syntynyt ja Manse vei jaksovoiton suoritusvarmuudellaan. Tauko ei voimasuhteita muuttanut ja peliä edettiin vieraiden komennossa. Pöytyän punavalkoiset eivät löytäneet lääkkeitä sisäpelin avaamiseen ja joukkue jäi toisella jaksolla nollille. Viimeisessä vuorossa Mansen lyöntipeli ryöpsähti auki läpilyönneillä ja lukemat menivät rivoiksi tamperelaisten viedessä täydet pisteet jaksoin 0- 2 (1-4, 0-13). Pöytyän ykköspalkittu Emilia Helminen ei löytänyt juuri positiivista kerrottavaa.

  • Ei ollut meidän paras päivä. Ajoittain oli hyviä asioita, mutta teimme pelin vastustajalle liian helpoksi. Haasteellinen peli, mutta tästä lähdetään parantamaan, tuumaili Helminen.

Kamppailun ensimmäinen vuoro pelattiin ilman täysosumia, mutta toisessa vuoroparissa Manse siirtyi johtoon kahdella onnistumisella. Vieraiden syömähampaita olivat vikkelä Saaga- Angelia Raudasoja sekä vaihtopeliä pyörittänyt Virpi Hukka. Kotijoukkue ei tuntunut löytävän tilaa Mansen ulkokentästä ja tilanteet olivat kiven alla. Kumilan 353 hengen yleisö sai tuulettaa kolmannessa vuoroparissa, Maria Sveholmin sivalluksella 1-2- kavennuksen kotiin kirmasi Sini Haataja, kun polttoheitto ei tarttunut Manse-lukkarin räpylään. Tamperelaiset menivät tasoittavallaan kolmen juoksun karkumatkalle, kun lyönti karkasi takakentältä läpi. Punavalkoiset eivät kyenneet virittelemään enää loppukiriä.


Manse meni heti toisen jakson alkuhetkillä 0-2-johtoon vapaataivaljuoksuilla lukkari Lydia Eskolan syöttöjen lipsahdettua vääriksi. Tasoittavalla Pöytyä sai rakennettua kotiutuspaikan, mutta ratkaisut jäivät piippuun. Vierailijat jatkoivat toisessa vuorossa tasaista kahden juoksun tahtiaan. Pöytyän sisäpelin onnistumiset loistivat poissaolollaan toisellakin jaksolla ja palot tulivat taululle nopeasti. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin päätösvuorossa, jossa Manse vyörytti taululle yhdeksän juoksua. Tamperelaisten ketsuppipullon avasi Anna Ala-Kauhaluoman ajokunnari kolmoskopparin yllättäneellä lyönnillä  ja hetkeä myöhemmin Lina Olenius pamautti kunnarin samasta paikasta. 

Pelinjohtaja Mika Lehto ei peitellyt pettymystään.

  • Toisen jakson loppu harmittaa, mutta läpilyönnit olivat kyllä laadukkaita. Ulkopelissä tehtiin aina nopeasti ensimmäinen palo, mutta sitten jäätiin vähän odottamaan. Oma sisäpeli oli sähläämistä, jossa teimme palot omalla hölmöilyllä. Tiistaina pitää parantaa paljon, Lehto tiivisti matsin viitaten samalla tulevaan otteluun Helsingin Roihuttaria vastaan.

Tiistaina 4.6. Pöytyä matkustaa Helsinkiin Roihun vieraaksi, joka on yksi joukkueen päävastustajista. Kumilassa jatketaan lauantaina 8.6. kello 16.00 Vaasaa vastaan.

  • Jere Hellsten 

Viimeisimmät päivitykset

22.7. Kirittäret - PöU 2-0 (5-1, 4-0)

Pöytyän Superpesisnaisten vierastuplan toinen ottelu maanantaina Jyväskylässä ei tuonut helpotusta joukkueen loppukauden taisteluun. Kotijoukkue Kirittäret nappasi kolme pistettä itselleen välilyöntie

21.7. JoMa - PöU 2-0 (4-2, 7-3)

Naisten Superpesisjoukkueen runkosarjan ainoa vieraspelitupla käynnistyi sunnuntaina Joensuun Mailan vieraana. Heinäkuun alussa Pöytyä peittosi joensuulaiset Kumilassa puhtaasti, sunnuntai-illassa tah

17.7. Manse PP - PöU 2-0 (5-2, 3-1)

Pöytyän naisten Superpesisjoukkue suuntasi keskiviikkona kulkunsa Tampereelle sarjassa toisena olevan Manse PP:n vieraaksi. Sateisissa olosuhteissa käydyn kamppailun avausjakso päättyi Mansen voittoon

Hozzászólások


Likimain laitonta peliä

bottom of page