top of page

3.7. Fera - PöU 2-1 (0-3, 4-0, 4-3k)

Riemastuttavan kotivoiton jälkeen Pöytyän naisten urakka jatkui heti keskiviikkona Raumalla Feran vieraana. Otanlahdessa pelattuun Naperoleirin leiriotteluun saapuneet 2000 katsojaa saivat nähdä tasaisen ja kaksijakoisen taistelun sarjapisteistä. Ensimmäistä jaksoa hallitsi Pöytyä, joka jätti raumalaiset nollille. Toisella jaksolla Fera otti kuskin paikan ja punavalkoiset jäivät vaille onnistumisia. Ratkaisua haettiin kotiutuskisasta, jonka avauskierroksella Pöytyällä oli saumat napata voitto, mutta lopulta vaaka keikahti toisella kierroksella Feran eduksi läpilyönnillä ja raumalaiset veivät voiton jaksoin 2-1 (0-3, 4-0, 4-3). Pöytyälle jäi taistelusta palkkioksi yksi sarjapiste.

Pöytyän pelinjohtaja Mika Lehdolle piste Raumalta maistui.

  • Ihan hyvä peli, varsinkin pisteeseen pitää olla tyytyväinen. Ensimmäisellä jaksolla pelattiin ehjää ulkopeliä ja tehtiin kaikista paikoista palot. Nyt, kun lyöjäjokereilla kulkee, niin saatiin tehtyä tarvittavat juoksut. Toinen jakso ratkesi läpilyöntiin. Kotiutuskisa oli varmasti yleisöönmenevä, siinä ratkaiseva läpilyönti otti pienen kenttämestarin pompun. Pääsimme kuitenkin yrittämään tasoitusta, mutta kalkkiviivoille jäätiin, Lehto summasi.


Ottelun alkuhetkillä Pöytyän otteista huokui sama positiivinen vire kuin edellisessä kotipelissä. Fera sai rakenneltua kotiutuspaikkoja, mutta punavalkoiset puolustivat jämäkästi ja tekivät palot tehokkaasti. Lukkari Lydia Eskolan pyörittämä ulkokenttä jätti kotijoukkueen tylysti nollille ennen taukoa. Raumalaiset olivat tosin lähellä juoksua toisessa vuorossa kunnarilla, mutta Pöytyä poltti Miia Puolakan aivan kolmospesän kynnykselle. Sisäpelissä Pöytyän meininki oli raikasta ja tilanteita sekä juoksuja syntyi tasaisesti. Ensimmäisessä vuoroparissa oivassa lyöntivireessä oleva Essi Ilmanen tykitti pallon takakentältä läpi ja Emilia Helminen kiisi kotipesään. Toisessa vuorossa Maria Sveholmin lyönti upposi ulkopelaajan räpylän kautta kenttään, sen turvin Sini Haataja kirmasi kotiin. Pöytyä lisäsi johtoaan 0-3:een kolmannessa vuorossa, kun Ilmasen ykkösrajanäpillä kotipesään ehti Sanni Kyläpekka. 


Toisella jaksolla Pöytyän lyöntipeli alkoi yskähdellä ja tilanteet olivat totisesti kiven alla. Fera puolestaan teki kamppailun avausjuoksunsa ensimmäisessä vuorossa lyönnillä polttolinjaan. Punavalkoiset eivät saaneet sisäpeliään auki jakson aikana ja Pöytyän juoksusaldo pysyi nollassa. Raumalaiset karkasivat toisessa vuorossa 4-0- johtoon muun muassa Jasmin Andreasenin kolmospuolen läpilyönnillä tulleen kunnarin avittamana. 


Kotiutuskisasta muodostui jännitysnäytelmä. Fera onnistui tekemään viidellä parilla kaksi juoksua. Pöytyän osalta tasoittava vuoro käynnistyi loistavasti, kun ensin Ilmasen välilyönti kotiutti Kyläpekan ja seuraavassa parissa Eskolan näpillä tasoituksen kotiin paineli Viivi Seppälä. Pöytyällä oli kolme paria aikaa tehdä yksi juoksu. Punavalkoisten harmiksi yritykset eivät tuottaneet tulosta. Jatkokierroksella raumalaiset niittasivat kaksi juoksua yhdellä lyönnillä, kun Iina Valkeejärven lyönti meni kakkospuolelta läpi kunnarin arvoisesti. Tasoittavalla Pöytyältä onnistui jälleen vastustamattomalla välilyönnillä parivaljakko Ilmanen-Kyläpekka. Enempää juoksuja ei Rauman illassa nähty ja voitto kirjattiin kotijoukkueelle.

Pöytyän parhaana palkittu Essi Ilmanen oli positiivisella mielellä tappiosta huolimatta.

  • Yksi piste täältä oli todella hyvä saalis, vaikka enemmänkin oli otettavissa. Joukkueella on nyt kova flow päällä. Henkilökohtaisesti jatkoin siitä, mihin Kumilassa jäin, sanaili Ilmanen.


Pöytyän pelit jatkuvat Kumilassa tiistaina 9.7. kello 18.00, tuolloin vastaan asettuu Lapuan Virkiä.

  • Jere Hellsten

Comments


Likimain laitonta peliä

bottom of page