top of page

24.5. PöU- Kirittäret 0-2 (3-5, 5-6)




Kuva: Timo Kesti

Perjantaina Kumilassa taisteltiin jälleen naisten Superpesiksen pisteistä, kun Pöytyän vieraaksi saapui sarjan kestomenestyjä Jyväskylän Kirittäret. Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkue roikkui hyvin pelissä mukana, mutta Kirittäret oli lopulta vahvempi. Toisella jaksolla peli oli vahvasti Pöytyän hallinnassa ja joukkue johti peräti viidellä juoksulla, mutta tukeva johtoasema lipesi kirvelevästi pöytyäläisten käsistä ja Kirittäret vei kolme pistettä jaksoin 0-2 (3-5, 5-6). Pöytyä on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla yhdeksän. Pelinjohtaja Mika Lehto harmitteli toisen jakson lopun sulamista.

  • Kyllä meitä nyt lyödään isolla kädellä. Ulkopelissä räpylä ei vaan vielä kestä, että pystyttäisiin voittamaan. Pelasimme molemmat jaksot ihan ok pesistä ja sisäpelissä oli tarpeeksi tilanteita molemmilla jaksoilla. Toisella jaksolla tuli hienot läpilyönnit, mutta niistä jäi jatkumo puuttumaan, että oltaisiin saatu vielä enemmän juoksuja, Lehto tiivisti.

Jyväskyläläiset tekivät kamppailun avausvuorossa yhden juoksun. Pöytyän punavalkoiset pystyivät tasoittavalla luomaan pienen painostuksen, mutta juoksuja ei kuitenkaan vielä nähty. Kirittäret iski  toisessa vuorossa yhden täysosuman, vaikka Pöytyän ulkokenttä onnistuikin lyömään hyvin kiilaa vieraiden kärkietenijöihin läpi ottelun. 300-Päinen kotiyleisö sai tasoittavalla aihetta juhlaan, kun pöytyäläiset nousivat vuoron hankalan alun jälkeen tasoihin 2-2:een. Ensin Maria Sveholmin vastustamaton välilyönti vauhditti Minttu Reunasen kotipesään. Hetkeä myöhemmin Iida Lomppi kirmasi kotiin Fanni Tuurin hidastetulla lyönnillä. Kolmannessa vuorossa Kirittäret jatkoi tasaista yhden juoksun tahtiaan, kun Pöytyä jäi puolestaan yrityksestä huolimatta nollille. Päätösvuorossa Kirittäret  lisäsi johtoaan Sara Kujasen kahdella peräkkäisellä kotiutuksella, sekä kotijoukkueen ulkokentän hienoisella avustuksella. Pöytyä onnistui omalla sisävuorollaan kaventamaan päätöslukemat 3-5:een, kun Sveholmin välilyönnillä Sini Haataja kiiruhti kotipesään.


Pöytyä hyökkäsi väkevästi tauon jälkeen ja teki ensimmäisessä sisävuorossaan kaksi juoksua vieraiden virheiden avittaessa matkaa. Juoksuhanat aukesivat, kun Essi Ilmasen kumura löysi tiensä kopparin eteen ja Sanni Kyläpekka viiletti kotipesään. Toinen juoksu syntyi Sveholmin kolmospuolen tykityksellä, jolla Tuuri pyyhkäisi kotiin. Kotijoukkueen ulkopeli piti kahdessa ensimmäisessä vuorossa vieraiden yritykset mainiosti aisoissa ja Kirittäret pysyi nollilla. Jakson käännekohdaksi muodostui kolmas vuoropari, jonka aloittavalla Pöytyä siirtyi kahdella kunnarilla jo 5-0-johtoon, ensin Pöytyän riveissä debytoinut Haataja löi pallon kakkospuolelta metsikköön ja kiersi kunniaa tyhjään kenttään. Kotiyleisö oli hädin tuskin rauhoittunut edellisestä, kun Ilmanen pommitti lyönnin kakkoskopparin yli ja paineli yhtä kyytiä kolmoselle kotiuttaen samalla Haatajan. Tasoittavalla kotikentän hurmos vaihtui nopeasti synkkyyteen. Kirittäret starttasi nousunsa yhdellä kaventavalla juoksulla. Sen jälkeen Pöytyän ulkokenttä taisteli taululle jo kaksi paloa, kunnes kotijoukkueen ilta musteni totaalisesti. Vierailijat rakensivat ajolähtötilanteen Elsa Nymanille, jonka vaarattoman oloinen kakkospuolen lyönti lipsahti Pöytyän ulkokentältä läpi, tuloksena kunnari sekä kolme juoksua ja peli tasoittui kuin taikaiskusta 5-5:een. Kirittäret meni nopeasti tasoituksen jälkeen johtoon. Päätösvuorossa Pöytyällä oli vielä paikka nousta tasoihin, mutta tulosta ei tullut. Pöytyän parhaina pelaajina palkittiin Maria Sveholm ja Fanni Tuuri. Sveholm oli luonnollisesti harmissaan lopputuloksesta.

  • Ensimmäisellä jaksolla sisäpelistä puuttui ruuti ja ulkopelissä oltiin vaisuja, eikä saatu oikein henkeä päälle. Toisella jaksolla päästiin hyvin peliin mukaan, mutta vastustaja meni sitten yhdellä lyönnillä ohi, Sveholm kiteytti.


  • Jere Hellsten

Comments


Likimain laitonta peliä

bottom of page