top of page

10.6. Mailattaret- PöU 2-0 (4-2, 3-0)

Pöytyä ja Vaasan Mailattaret kohtasivat toistamiseen lyhyen ajan sisällä maanantaina, tällä kertaa Vaasassa. Joukkueet lähtivät otteluun tasapisteistä Vaasan voitettua aiemman pelin Kumilassa. Vaasan paikoin todella rankaksi äitynyt sade ei ollut Pöytyälle suosiollinen, sillä joukkueen sisäpeli oli todella pahasti lukossa. Punavalkoiset saivat koko ottelussa aikaan ainoastaan neljä kolmostilannetta, joista kaikki tulivat vielä ensimmäisellä jaksolla. Pöytyän kurjuutta lisäsi myös päätösvuorossa tapahtunut loukkaantuminen. Mailattaret teki molemmilla jaksoilla tarvittavat juoksut ja nappasi voiton myötä arvokkaat kolme pistettä lukemin 2-0 (4-2, 3-0). 

Pelinjohtaja Mika Lehto oli pettynyt ja löysi selvän syyn tappiolle.

  • Joukkueen sisäpelin söivät käytännössä kokonaan palot ykköspesälle, joita tuli yli kymmenen, mikä on liikaa. Sen jälkeen on hankala lähteä rakentamaan peliä. Ulkopeli piti suhteellisen hyvin, mutta sisäpelissä tehtiin ottelu itsellemme liian vaikeaksi, Lehto kertasi.

 Ensimmäisen jakson avausvuorossa Pöytyän sisäpeli oli ponnetonta kotiutuspaikasta huolimatta. Mailattaret niittasi tasoittavallaan kamppailun ensimmäisen juoksun lyönnillä polttolinjaan. Pöytyä väänsi toisessa vuoroparissa lukemat tasoihin 1-1:een lauantain ottelusta tutulla vapaataipaleella, kun kotiin pääsi Fanni Tuuri. Vaasalaiset pääsivät omalla vuorollaan myllyttämään tilanteita ja takoivat kolme juoksua. Kolmannessa vuoroparissa Pöytyän lyöntipeli yski pahanpäiväisesti ja palot iskeytyivät taululle nopeasti. Ulkopelissä punavalkoiset pitivät Mailattaret kurissa. Pöytyä onnistui viimeisessä sisävuorossa juoksunteossa, kun Maria Sveholmin välilyönnillä Minttu Reunanen toi 4-2-kavennuksen kotiin. Ilo oli kuitenkin lyhyt, koska lisäjuoksuja ei enää nähty.


Toisella jaksolla onnistumiset olivat entistä tiukemmassa, kun Pöytyän ulkopeli pystyi kahdessa ensimmäisessä vuorossa pitämään vaasalaiset pihdeissään. Punavalkoisten sisäpeli ei kuitenkaan pystynyt tarttumaan omaan saumaansa, kun tilanteiden rakentelu tukehtui aina nopeasti ilman tulosta. Kolmannessa vuorossa Mailattaret rikkoi jakson kuparisen kolmospuolen lyönnillä. Takaa-ajoasemaan joutunut Pöytyä ei saanut kiriään lainkaan käyntiin. 

Ottelun loppuhetkillä tapahtui Pöytyän kannalta todella ikävä loukkaantuminen, kun ulkovuorossa sieppari Iida Lomppi sai vaarallisen näköisesti pallon lyönnistä päähänsä ja joutui jättämään kentän. Lomppi pääsi kuitenkin lyhyen sairaalavisiitin jälkeen matkustamaan takaisin kotiin yhdessä joukkueen kanssa. Kotijoukkue rankaisi muutoksia kokenutta etukenttää ja teki kaksi juoksua näppilyönneillä kakkosrajaan ja siirtyi 3-0-johtoon. Pöytyän viimeinen sisävuoro kuvasti koko iltaa, kolme nopeaa paloa laittomilla lyönneillä.


 Pöytyä matkustaa torstaina 13.6. Haminan vieraaksi ja sunnuntaina 16.6. kello 16.00 Kumilassa vastaan asettuu Porin Pesäkarhut.

  • Jere Hellsten

Comments


Likimain laitonta peliä

bottom of page